Eilen 16.2. Örkillä viides treenikerta puruissa. Laitettiin se tolppaan, se on kertakaikkiaan fyysisesti niin vahva, että en mä saa sitä pideltyä, etenkin kun saattaa olla liukastakin lumessa. En tiedä, onko se viisasta näin nuorelle, Örkki vasta 8kk. Alkuun sillä menikin homma "loikkimiseksi" ja tuli törmäilyjä liinaan, se ei ollut kunnolla saaliilla ja ekat purutkaan ei olleet sitten ihan parhaat. Sille tuli paljon muutenkin uusia juttua tähän, otettiin hallintaa, tuo tolppa ja lisäksi oli vielä ihka uusi hiha. Aikuisen koiran joka hieman joustaa, jos kovin puree. Se on myös malliltaan aika paksu purukohtaa Kuitenkin treenin lopussa se puri hiton hyvin, poksahti oikein kiinni. Sillä on kyllä halu purra ihan täydellä suullä ja se on hyvä. Treenit kaksi viikko asitten meillä oli ihan fiasko mun osalta, koira vei kuin rukkasta minuu ja sen lisäksi se touhus hihan kans ihan omia kuvioitaan. oli tää eilinen kumminkin sitä parempi. Viikonlopputreeneissä ollaan otettu aina kaks kierrosta, toinen meni aika lailla samoin kuin eka. Nuoret koirat on aina uusia tuttavuuksia, vasta kun oppii tuntemaan yksilön, taas ehkä osaa ohjata sitä. Seuraavalla kerralla mä ehkä taas osaan ohjata sitä vielä paremmin. Hyvän oloinen koira Örkki on mulle, se on tarpeeksi vahva ja kova, mulle taitaa sopia uros kumminkin paremmin, vaikka Iskakin nartuksi oli ihan ok. Örkin kans meitin suhde on vaan vilpittömämpi. Ensi viikonloppuna koitan, jos saisin harjoituksen taas videolle.

Tottis meillä on lähtenyt ihan kivasti. Örkilla oli ihan omat touhunsa alkuun, se vastusti aina, jos koitin pannasta ohjailla sitä, samoin, jos vaikka kädellä koitin siirtää sitä ihan kauniistikin esim sivulla oikeaan paikkaan. Samoin esim korvien putsauksessa se ei olis halunnut antaa mun tehdä sitä. Et näistä on käyty muutamia vääntöjä ja ainakin toistaiseksi mä selvisin voittajana. Nyt antaa mun koskea ja ohjata kädellä, poika suhtautuu nyt ihan tyynesti siihen. On hyvä. Sivulle se osaa nyt istua ja pienen matkaa jo seuratakin. Osaa se antaa tassuakin... Pienempänä en saanut siltä saalisviettiä ylös kunnolla, heti siitä, kun aloitettiin purut, alkoi myös tottiksessa vietti nousta ihan silmissä. Aika hyvin se on jo pallon perään. Siitä se on hyvä poika, et jos pakotetta käytän, se käy entistä kiihkeämmin ja kovemmin palloon... ei huono. Pitäis saada pallon paikka vaihdettua kainaloon, mut vielä se palkkaa itse itsensä, jos vähänkin pallon narua on näkyvissä. On jopa aika vaikeaa saada palloa taskuunkaan piiloon siltä. Vielä en tälle asialle aio mitään tehdä, kun on niin nuori vasta. On se tosi vahva fyysisesti. Tottiksessa, kun pallo on sillä edessään maassa, aloitan taas nostamalla koiraa pannasta ja toisella kädellä ryöstän pallon. Enää se ei oonistu. Viime kuussa sain sen vielä, sitten piti polvilla avittaa "heittämäällä" koira sivuun jotta sain napattua pallon. Nyt se jo tietää jutun ja heittäytyy niin voimakkaasti alaspäin etutassuilla kahmimaan palloa, että mä en enää jaksa nostaa sitä niin, et saisin pallon. On keksittävä joku muu konsti. Irroitusksenhan Örkki jo osaa, hyödynnän sitä. Mulla onkin olut tapana tehdä irroituksesta koiralle ihan mieluisa, eli palkitsen sen välittömästi aina väliilä heti antamalla sen käydä kiinni. Kuin myös opetan sanan "hakemaan", tästä se tietää, et heitän pallon, ni ei se edes yritä kiinni vaan innoissaan odottaa pallon heittämistä. Tällä systeemillä Iskankaan kanssa ei irroitusvaikeuksia ollut. Mun mielestä hyväviettiselle kannattaa tehdä se näin, jotta koiran omastakin mielestä pallosta luopuminen on ihan jees, eikä mikään kamala asia. Menettämisen pelko saa ongelmia aikaiseksi. Tänään me mennään kohta tekee tottistakin ja tarkoitus on siitäkin saada nyt eka video.

No nii, nyt on käyty Örkin kans ekan kerran maalimiehen edessä... Oltiin sunnuntaina 30.12.  Tarvii sanoo, että en kyllä ollut pettynyt siihen. Erityisesti pidin siitä, että miten se meni kentälle. Örkillähän ei ole kovinkaan kummoista vietillistä pohjaa eli ehdollistumaa tuonne Kuusjoen kentälle, ni varsinkin siihen nähden se oli aikas hyvä... Alle kolmikuisena oltiin käyty kolmisen kertaa ja nyt viikkoa ennen Joulua kävin tätä varten yhden kerran näyttämässä paikkaa sille. Silloin siellä oli lunta niin paljon, et ihan mökille asti autolla ei päästy, kävellen käytiin vähän kentällä leikkimässä ja ulkoilutin molemmat koirat kentän ympäristössä.

Kaiken kaikkiaankin sillähän on vähäinen viettipohja, kun vasta n 5 kk_iässä alkoi meillä saalisleikit orastaa. Turussa kenttäkoirien kentällä ehdittiin ennen lumien tuloa käymään sen verran, että siellä Örkki alkoi osoittaa autosta ulos tultuaan, et hyppi minuu kohden eli odotteli leikin alkamista jo...

Tallensin ekan harjoituksen videolle, se löytyy tuolta Örkin omilta sivuilta. ihan täydet ei sen puruotteet olleet (vielä), mut muutoin se saalisti paremmin kuin odotinkaan, ei ukko ollut sille mikään mörkö. Mulla on ollut ihan jalostuksen tavoitteena se, että kasvatit olis "luonnonlahjakkuuksia" lajiin jollakin tasolla, eikä kyl nytkään tarvinnut pettyä. Mä ite tykkäsin aikoinaan kovasti tuosta mun B-pentueestakin aikoinaan. Iskan eka pentue eli C-penue ei ollut ihan samaa tasoa ainakaan kaikkien narttujen osalta. Aina ei onnistu.

Örkin kohdalla nyt ainakin näyttäis, et urosvalinta olis onnistunut eli sopi ainakin Iskalle. Isästä eli Örtsystä hain, tietysti vahvuudenkin lisäksi, hyvää hermorakennetta ja kaksiviettisyyttä; tuntuis se, että se ois kyennyt jättämäänkin niitä. Iska on ihan normihermoinen, mut ei kumminkaan ehkä mikään rautahermo, kiihtyessään se nousee aikas atmosfääreihin ja jo sitten ääntäkin löytyy... Örkki on Iskaa tasaisempi ja myös siis kaksiviettisempi... onkohan se niin, että se tasaisuus tuleekin just viettirakenteesta, kun Iskahan on(kin) saalispainotteinen... Örtsyn isälinjasta on saattanut tulla myös lisää dominanssia... Olis ollut kyl ihan kiinnostavaa nähdä, että jos pentuja olis tullut jokusen enempikin, et mitä oisivat olleet, mut itsekkäästi ajattelen, että mulle tietysti on pääasia, et sain ite koiran tästä... Se nyt vallan on hieno juttu kumminkin, että ainakin nyt esikuvilla Örkki oli terve, sukutaulussa kun kertaantuu, vaikkakin kaukaisesti (5 - 6) Xento. Vahvuutta ja fyysistä voimaa ja voimakasrakenteisuutta sielt voi tulla, mut samalla siinä on luustoriski.

Sitähän ei sitten tiedä, et miten Örkki-poika pelittää jatkossa, kun vaatimukset alkaa kasvaa. Uskoisin kyl, että sen otteet kumminkin paranee tuosta. se kun kaiken kaikkiaan on harvinaisen nopea vahvistumaan vähän kaikessa.  Se on reagoinut ja saattaa reagoidakin tosi voimakkaasti johonkin, mut vahvistuu sitten tosi nopeaan. Otettiin vielä toinen kerta sen kanssa, maalimiehen antaessa ärsykkeen, tässä se jo vastustikin ja vaikka otteet oli vielä vajaat, ni jo se puri jämäkämmin siinä. Yllättävää oli se, et treenin loputtua autolla se piti tyynyä suussaan eli kanavoikin jo jonkun tovin. Mun kanssa saalisleikeissä se jokseenkin aina, kun liike tai veto patukasta loppui, se samantien pudotti patukan.

Nyt on koettu eka Uuden vuoden aattokin; hyvä, hyvä: ei Örkki ollut moinaskaan paukuista. Taas tässäkin, ulkoilessa, se ekalla kertaa säpsähti ja niskakarvat nousi, sen jälkeen raketit oli sille täysin yhdentekeviä, just semmoinen se on. Muistan, miten se neliviikkoisena ekalla kertaa reagoi imuriin. Pentu tosin oli täydessä unessa (säikähdys suurempaa tällöin), kun räpsäytin imurin käyntiin; se pelästyi ihan mahottomasti, meni kuin viitapiru ympäri kotia paeten imuria tuolien alle jne... reilut toista viikkoa, olisko ollut pari imurointikertaa, ni jo se pureskeli imuria sen käydessä... siitä vielä muutama kerta, ni imuri ei juur enää kiinnostanut...

Örkin pentuaikaa...
Turinoin siitä, täällä kun jutut säilyy tallessa, jos myöhemmin tarvii joskus. Örkin "pentulaatikkoaika" ei sitten mennytkään ihan helpolla, aika kivinen tie sille tuli. Jostain syystä Iskan maito ei ollutkaan riittävää, joko sitä oli liian vähän tai sitten se oli liian laihaa. Laitoin Iskan melko rasvattomalle kantoajan lopussa, kun sain kuulla "vinkin" et pentu ottaa omansa, vaiks emä ei saisikaan paljoa ruokaa, Iska kun oli pikkuisen pulskassa kunnossa ja pentuja kun vain yksi. Mut tekeehän narttu maitoa kuitenkin kaikki tissit täyteen, et vahvempaa ruokaa se olis kenties tarvinnut. Mut, voihan aina olla voinut asiaan vaikuttaa Iskan korkea ikäkin. No, hieman alle viikon vanhana pennun paino ei enää noussut ja vähitellen se alkoi jo laskea, hui... Normistihan ei huonokuntoisia pentuja pidä avustaa millään tekohengityksellä, mutta mulla on ollut myös pois hiipuva pentu, tämä pentu nyt ei täsmännyt siihen. Päinvastoin, pentu oli hyvinkin elinvoimainen ja todellakin nälkäinen aina, kun katoin sen syövän, oikein ahmatti, silti paino ei noussut??? mitähelv... Mun järki sanoi, että nyt ei taida vikaa olla pennussa. Päätin kokeilla vastikkeella; 8 vrk sunnuntai-iltana hain apteekista Royal Caninin vastiketta ja aloin syöttää tuttipullolla, pentu söi todella ahnaasti. Iska sai kuitenkin muutoin hoitaa pennun ja myös lämmittää sitä, tämän tehtävän se suorittikin kiitettävästi. On ihmeellistä, miten Iskan tapainen eläväinen koira sitkeästi viettää aikansa tunnista toiseen pennun kanssa laatikossa, vaikka yhdessä pennussa ei sille ollut liikoja tekemisiäkään. Kahteen ikäviikkoon asti se pysyi pentuaan vahtien laatikossa uskollisesti 24/7, pois lukien vain pissatusreissut ja myöhemmin ruokailut. Ruuat vien aina ekan viikon ajan laatikkoon, koska nartut ei mielellään lähde edes syömään sinä aikana. Sitä myöten kun pennut kasvaa, ni narttukin alkaa "hölläämään".

Pulloruokinnan aloitettuani pennun paino nousi huimasti, yli sata grammaa vrk. Pentu "pääsi" sitten kerran varkain tissille ja niinhän siinä kävi sitten, että ei se jaksanut syödä vastiketta päälle kuin tipan. Olikin vaikeaa saada taas kiinni siitä, että milloin sille tarjota ruokaa, jotta ois ehtinyt ennen sen oma-aloitteisuutta... Taas kävi niin, että pennun paino ei noussut sinä vrk:na eli selvästi tuli nähtyä, missä vika. Tein radikaalin tempun ja laitoin Iskalle vanhaa T-paitaa hieman operoimalla vaatteen päälle, pentu ei päässyt siten enää tissille. Yksinäiset pennut yleensä syö aina samasta tissiparista, johon ne on löytäneet synnyttyään. Tämä pentu oli keskimmäisillä nisillä, ni oli helppo peittää ne paidalla kun takatissit oli jo kuivuneet. (Muuten, voi olla, et maito ois riittänyt paremmin, jos olisin ymmärtänyt sen verran ohjata pentua syntymän jälkeen, että se ois "löytänyt" takatissille.)

Pulloruokinnalla pentu nosti päivittäin painoaan huimasti, aina yli sata grammaa reilusti. Seuraava ongelma oli se, että nälkäinen (siis suorastaan aliravittu) pentu oli niin ahne, että imaisi aina tuttipullon tutin ihan nieluunsa asti ja oli sitten liki tukehtua. Yski ja köhi, lopulta kröhi sen verran pitkään ja rohisi hengittäessään, et lähdinpä viemään sitä klinikalle. Pennulle voi käydä niin, et vetää maitoa keuhkoihinsa, silloin se saa tulehduksen ja se on melko varmana pennun menoa. Ell kuunteli keuhkot, totes että tosi vähän on sitten, jos on, oli vastahakoinen ab-kuurille. Mut mä vaadin sen, en piru enää anna periks tässä, sen verran jo vaivaakin nähty... Siis viikon kuuri antibioottia. Siin on vaara aina, et pentu menee ripulille, mut mä ajattelin, et tällä pennulla ei olis paha, jos hetken ois vähän löysempääkin. Mut eipä se mennyt löysäksi, ei sitten ollenkaan. Pentu edelleen vähän väliä ahneena yski sitä tuttia ja kröhikin, onneksi oli se ab-kuuri päällä), kunnes tajusin kaupasta katella ihmislasten pulloja. Tuos RC:n pullossa, joka tuli paketin mukana, tutti oli ainakin tälle pennulle ihan liian pehmeä, se sai sen ihan littanaksi imiessään niin voimalla. Ihmislasten tutti oli parempi, kovempi. Senkin kans jonkun kerran yski, mut huomattavasti paremmin alkoi ruokailut sujumaan. Jälkeen ajttelin, että jos en olis hoksannut, et mistä kiikastaa, ni pentu olis kuollut nälkään!

Se seuraava ongelma; pentu ilmeisesti kykeni sulattamaan RC:n vastikkeen niin hyvin, että eipä meinannut kakkia juur ollenkaan. Vaikka miten Iska nuoli sen joka kerta, mä myös lisäks hieroin, ni ei silti kuin ehkä kerta per vrk. Ja sitten se oli jo melkoisen kuivunutta pötkylää ja auttaa pentua piti sitten ihan "lypsämällä" sormin. Se onnistuu hännän juuren molemmin puolin hieroen. Aika homma siinä oli ihan jok'ikinen kerta saada se kuivunut kökkärä ulos, joka aina oli siinä ekana. Yhden kerran jouduin laittamaan ihan risiiniöljytipat vastikkeen joukkoon, kun pentu ihan kitisi jo, kun ei kakkinut. Se on vain huono siitä, kun haittaa ravintoaineiden imeytymistä. Mut onneksi oli ainoa kerta, muutoin jotenkuten selvittiin ilman. Tavallista ruokaöljyä laitoin vastikkeen joukkoon hieman, mut ei se tainnut auttaa, sehän imeytyy kuten ruokakin.

Kehitys oli ollut ihan normia; 2 viikkoisena silmät auki, kuulo toimi ja lämmön säätely alkoi tässä kohtaa myös toimia; pentu läähätteli ekan kerran... Tälleen ainoana pentuna se kehittyi siten erilailla (?), että se reagoi jo joka ääneen. Isossa pentueessa ne elää toistensa kanssa yhdessä, eivätkä niinkään erota ympäröivää maailmaa.

Jossain vaiheessa, n. kolmen viikon ikäisenä, pentui alkoi rapsuttelemaan! Mitä sille oisin voinut tässä kohtaa tehdä...hmmm. No nyt jälkeenpäin tiedän, että pennulle olisi tietenkin pitänyt laittaa vastikkeen joukkoon alusta asti maitohappobakteereja. Normistihan pentu saa emänmaidossa tietysti luonnon bakutkin, tuo vastike lienee aika "steriili" niiden suhteen, sen lisäksihän pentu sai vielä sen ab-kuurin, joka "tappaa" loputkin hyvät bakteerit suolistosta. Hiivan epätasapainohan pentua sitten vaivasi. Ajattelin, et vaiva helpottaisi, kunhan pentu siirtyy kiinteään ruokaan, mut kestäähän se, että suolisto tasapainottuu. Kysyin sitten myöhemmin Virtasen Ilulta vinkkiä hiivan hoitoon, ja kyllähän se rapsutus ohjeillaan laantui ajan myötä, parissa kuukaudessa kutakuinkin. Ruuan joukkoon Rasilaisen valmista valkosipuli/hapankaalia, Teho-Bactia ja piimää ihan reilustikin. Siinä se resepti, joka riitti, Örkki syö kumminkin ihan kuivamuonaa pääruokana. RC:n sakemannijunioria, joka on mun mielestä ollut ihan loistava ruoka kasvavalle. Örkki ainakin on kasvanut (tosin nopeasti) ollen hyvin timmissä kunnossa, sillä ei "luut paista", mut silti rasvaprosentti on vähäinen ja ihan ikäisekseen sillä on jo aika muhkeat lihakset. Parhaimmassa kunnossa se minusta on, noista mulla olleista kasvavista.

Muutaman kerran olen putsannut sen korvat, on hieman tullut sitä hiivan aiheutamaa töhnää, ehkä yhteensä kolmisen kertaa. joista viimeinen kerta tässä alle puolivuotiaana ja hitto; Örkkipä olikin sitä mieltä, että niitä ei putsatakaan... jonkinmoinen yhteenotto siitä sitten tuli, mä kyl en anna periksi sille, että en voisi käsitellä koiriani hoitotoimenpiteissä. Pitihan se pikkuisen laittaa "hundkaruselliin" ja oikeesti: vieläpä toisenkin kerran... No, nyt saan niitä korvia tutkiskella ja se sietää sen ja ihan tyynesti se asiaan nyt suhtautuu, hieno poika! Samoin kynsien leikkuu sujuu suht mukavasti. Siinä kyl Iskasta on ollut apu, se kun osaa jo hommat, menee "kellimään" jo kun otan leikkurit käteen. Hiukan vaikuttaa, et pentu ottaa mallia ja asettuu viereen maate ja se pysyykin siinä, kun malli on vieressä. Siitä sitten vain rauhassa kellistän kyljelleen. Makupaloilla vahvistan joka tassun jälkeen, ni kyl se hyvin sujuu. Tästä ei ole tarvinnut mitenkään erityisemmin keskustella.

Örkki oli jo pienestä kova poika pureskelemaan mun käsiä, pulloruokittuna ja ilman sisaria leikkikavereina, se tykästyikin siihen tietty ihan tavattomasti, aloittaen joskus kolmi-neli-viikkoisena. Puri kovinkin, mut mitä voi tehdä neliviikkoiselle... odottelin ja seurailin, et josko Iska alkais jo "koulia" sitä, ni ehkä mäkin... mut höh, vanha, kokenut narttu antoi sen aika vapaasti häärätä melkoisen vanhaksikin. Kuusviikkoisena mulla oli käsivarret niin pahoilla ja melko syvilläkin naarmuilla, et oli pakko alkaa puuttua siihen. No, siinähän sitä työmaata sitten olikin seuraaviksi kuukausiksikin. Pirunmoinen pentu, se saattoi yhden päivän muistaa asian ja taas...

Eli oon joutunut poikaa vähän "ravistelemaankin ennen käyttöä", mitenkään pehmoiselta se ei vaikuta. Saattapi ollakin ihan sopiva mun ohjaukseen. Pienempänä mä jo hetken ajattelin, et se on liiankin vahva...
Örkki on ulkona herkkä haukkumaan kaikki, mikä liikkuu. Epävarmuudestahan se lie lähtöisin, en osaa sanoa kuinka paljon, mut ihan selvästi siihen on vaikuttanut emänsä suojeluinto pentuaan kohtaan. Iska kyl on kertonut selvästi vieraille, sekä koirile että ihmisille, et vahtii sitä, ja pentu ottaa mallia eli on oppinut, et vaaroja on... Örkki on silti tosi nopea vahvistumaan likipitäen kaikkeen, en ole vastaavanlaista ikinä nähnyt. Esim imuria se pelästyi toden teolla; pentu nukkui, kun käynnistin sen ja sitten se paineli kuin viitapiru ympäri asuntoa paeten imuria. Ei memnyt kauaa, pari imurointikertaa ja reilu viikossa, ni se jo pureskeli sitä sen käydessä... Vieraisiin koiriin se myös reagoi alkuun tosi voimakkaasti (se Iska), oli ihan selkä köyryssä kuin kissa, karvat pystyssä murisi eikä mennyt liki... nyt on jo ihan toisenlainen, vaiks kauempaa vieläkin haukkuu karvat nostaen. Koirapuisto on ollut oivallinen paikka havaita sen vahvistumista. Siellä kun on kaks aitausta vierekkäin. Kun mentiin puistoon (ei käydä samassa muiden kanssa) ja toisessa aitauksessa oli joku vihaisemmin haukkuva, Iska vastaa välittömästi, ni pentu ei rohjennyt alkuun mennä väliaidalle ihan lähelle. Jos Iska oli hiljaa, ni pentukin paineli heti tutustumaan aidan viereen... Muutamia viikkoja, no jo pentu saattoi mennä Iskan reagoinneista riippumatta. Myös ihmisiä Örkki haukkuu kauempaa, mut selvästi sen äänensävy on saanut innostuneisuuttakin. Joskus 8 viikkoisena suunnilleen sillä oli ihmisiäkin kohtaan vaihe, että ei mennyt lähelle, istui ja katteli vaan...   Mielellään se nyt puolivuotisena jo touhuisi ihmisten kanssa enemmänkin ja ihan avoimelta se vaikuttaa siten lähikontaktissa. Tykkää vaan napsia käsineitä tai tarttua hihaankin... tuntuu se innostuvan ihmisistä.

Joulupäivä. Örkki 6kk.
On kasvanut huimaa vauhtia, painaa nyt 34kg ja on tosi vanttera ja jyty nuori herra. Örkki kuvattiin Kankaanpäässä Ventelällä kokonaan. Lonkat B, kyynärät nollaa ja olkapäät, polvet sekä koko selkä terve, lannerangassa normaalit 7 nikamaa, tästä otettiin myös sivukuva.

Örkillä saalivietti kehittyi alkuun hitaasti, jota häiritsi ihan varmasti se, että ovat Iskan kans yhdessä vallan ulkoilemassa ja muutoinkin. Mutta koko ajan se kehittyy, nyt jo on noussut sen verran, että odottaa jo aloituksessa saavansa purtavaa. Noin muutoin se on kova poika ollut koko ajan pureskelemaan vähän kaikkea. Kotona Örkillä on hauska tapa (se sitoo) mun kävellessä kietoa etutassunsa mun jalan ympäri. Urosmainen jäbä se on ollut jo pienestä siinäkin, et astui pienenä noita pehmoleluja ja vähän vanhempana se alkoi koittaa rajojaan astumalla Iskaa... Iska on kyllä "koulinut" sitä aika rankastikin. Örkki vaan on melko tulisielu ja suuttuu takaisin. Muutama pikkukolhu Örkki on naamaansa saanut, mut vielä ei sen pahemmaksi kuitenkaan ole äityneet. Jossain määrin Örkki kunnioittaa kumminkin, vaik äänellään ilmaisee vastustavansa hyvinkin.
Tämän verran se toimii jo patukan kans: Kyllä se ihan korjaakin otetaan, aina kun antaa siihen mahdollisuuden.

Kohta mennään ekan kerran kokeilee maalimiehellä. Jänskättää kovasti, et miten siellä toimii ja mitä se meinaa ukosta.

Iskan astutus oli Huhtikuussa, kun uros oli nuorehko ensikertalainen; homma meni harjoitteluksi alkuun. Onnistunut astutus jäi sitten ihan viimiselle tärppipäiville. Ja niinpä ultrassa löytyi vain yksi pentu ja edelleen 8:lla viikolla röngtenissä oli vain tuo yksi. Iskan ikäkin osaltaan varmaan vaikutti vähäiseen pentumäärään, mut luultavasti tuo astutuskin. Mutta, koirat on koiria... ei ehkä nuorelle pojalle alkuun ollutkaan helppo homma tämmöinen vanha akka, joka koirien kesken on kyllä vähän päälle päsmäri ollutkin... minusta siin ei ole mitään kummallista, ihan normisettiä. Koirilla on hiearkiansa ja korkea ikä antaa korkeaa asemaa... Pojalla harrastuskoirana oli kaiken kaikkiaan vähän kokemuksia toisten koirien kanssa olosta. Mut, kun kokemusta pojalle tästä karttui, se oli hyvinkin urosmainen ja sen mitä Iskan kanssa puuhailivat, osoitti se dominanssiaankin ja oli kaikin puolin "kunnon koira", oikeinkin hyvä poika. Iska kun innostui välillä astumaan poikaa... ni eipä se tykännyt siitä, ihan niin kuin uroksen kuuluukin siinä kohtaa sanoa sanansa. Uros myös koitti dominoida Iskaa alkuun laittamalla kuonoaan Iskan niskan päälle ja yritti nousta siitä, tätähän Iska taasen ei salli. Et pientä normi koirien keskinäistä purinaakin välillä jne..

Synnytys tapahtui 63 vrk:lla ja se oli todella pitkä, jo avautumisvaihe kesti yli 50 tuntia.  Hitaus johtunee siitä, kun pentuja on vain yksi; se ei stimuloi supistuksia avautumisvaiheessa. Pienet supistukset siinä vaiheessa avaa kohdunsuuta ja kun niitä on vähän, homma hidastuu. Iskalla oli niitä, mut ilmeisen harvakseen. Silti iltapäivällä n. klo 17 lähdin päivystykseen , kun aikaa vaan kului ja kului, siis lämmönlasku piikki Iskalla oli ollut jo Torstai-iltana! Pitkä odotus on raastavaa, kun ei voi ihan varma olla, et kaikki on ok. Ja kannatti se käydä, eläinlääkäri tarkisti ultralla, että pentu oli ok ja olihan se, ei mitään hätää. Tarkisti myös Iskan kohdunsuun, sanojensa mukaan oli "siinä ja siinä" ja että melkein on niin kuin auki... tuputti leikkausta kyllä, mut mun maalaisjärki sanoo, et jos on vasta siinä ja siinä, eipä se pentu oiskaan voinut syntyä aiemmin. Päätin odottaa luonnollista tapahtumaa, koska kummallakaan, ei pennulla, eikä Iskalla ollut mitään hätää. Ei ollut mitään vuotoja ei vesiä tullut, päätin odottaa; että synnytys käynnistyy, kun on sen aika. Nuori eläinlääkäri oli sitä mieltä, et koirilla ei synnytys riipu niiden tahdosta, hevonen kuulemma vaan ei synnytä jos ei halua. No, tiedeihminen kun en ole, mutta kummasti koirat vaan tuntuu kykenevän ajoittamaan synnytyksen iltaan, yöhön, tai aamuun eli silloin kun on rauhallista. Päiväsynnyttäjiäkin on, mut siis usemmiten se tapahtuu hiljaiseen vuorokauden aikaan..

Synnytys käynnistyi sitten yöllä 23.30 ja sitä kesti kokonaista neljä tuntia, alle puolen välin soitin yöpäivystykseen, meinattiin, et voi vielä odottaa, sanoi et kyl siihen voi mennä aikaa, että ne viimeiset voimakkaat supistukset alkaa. Iskalta tuli vesikin vasta sen jälkeen ja taas voin odottaa. Sillä oli aiemmin tullut jo pieni määrä ja kun en tiennyt et paljonko sitä on, kun on vaan yks pentu... mut sitten kun tuli, ni oli sitä yhtä paljon kuin isommassakin pentueessa ja siis varmistuin, että voidaan vielä odottaa. Aikaa meni taasen sen puolitoista tuntia ja supistuksista puuttui edelleen se "viimeinen rutistus" ja sitten oli jo aika lähteä päivystykseen. Synnytysvaikeuksia helposti tulee, kun pentuja vain tuo yksi, jälleen se vaikuttaa siihen tässäkin, että ei stimuloi niitä. Mutta myös Iskan ikä saattoi jo nyt vaikuttaa, että on polttoheikkoutta. Klinikalla sille annettiin lisäkalkkia ja oksitosiinia, joka voimistaa supistuksia. Kaikille se ei vaíkuta ollenkaan, mut Iskaa supisteli, tekihän se sitä jo aiemminkin. Sitä en tiedä, et lisäsikö se niiden voimaa, varmaan koska kumminkin homma eteenpäin meni. Koko parin vuorokauden ajan synnytysprosessi siis eteni koko ajan, mut tavattoman hitaasti.

Eläinlääkärin avustuksella kuitenkin pentu saatettiin maailmaan, kesti silti sen verran kauan, et pelkäsin jo pennun menehtyneen: Mutta ihmeitä tapahtuu: Pentu oli elossa, ja se oli kooltaan suuri: n. 600gm ja on uros, väriltään luultavasti bicolor. On tuommoisen kokoisessa jo nartulla hommaakin työntämisessä. Tässä kohtaa iso kiitos kuuluu päivystyksen eläinlääkärille; tavattomasti teki töitä, jotta pentu saatiin maailmaan ja siis vielä elävänä! Työasentokin varmaan hankala kun Iska oli lattialla... välillä kylö "pyysin" Iskan seisaalleen, josko ois helpompaa... ja taas laitettiin kyljelleen ja varmaan milli milliltä pentu tuli ulospäin, tai ainakin minusta tuntui siltä, et varmaan milli... Mun oma selkä ainakin olis ollut koetuksella tuossa. Lupasin jossain kohtaa, et jos se elävänä tulee, vien lekurille kakun kiitokseksi ja kyllä aikosin sen nyt viikolla myös toteuttaa. 

Eläinlääkärin kädessä pentu liikahti, oli sitten paikallaan ja kehoitin eläinlääkäriä hieraisemaan sitä eli emon tehtävän ihmisen tarvii sitten hoitaa, kun pentu ei ollut emällään. Pentu alkoi sitten liikkumaan ja heti kehoitin antamaan sen emälleen. Jos pentu on elinvoimainen, sen pitäisi itse selvitä ja löytää tissille. Iska tekikin sitten hommiaan nuolemalla pennun ja ei kauaa mennyt, kun pentu oli tissibaarissa. Yöpäivystyksessä oli sen verran hiljaista että se sopi, et oltiin sen aikaa vielä, että pentu sai syödä ternimaitonsa. Kävin autolla hakemassa kassin pentua varten ja laskuakin maksaessa Iska oli pennun kanssa toimenpidehuoneessa.  On noi mainioita nuo emot, ei ne jätä pentuaan, vaik ovat ihan vieraassa paikassa, Iska oli pennun kanssa oikeinkin tyytyväisen ja huolettoman näköinen. Kaiken kaikkiaan se pysyi koko pitkän synnytyksen ja klinikan tapahtumista huolimatta ihan tyynenä koko ajan. Hyvä.

Pennun syntymäpäivä on siis 3.6. 2012.

Nyt pentu on kahden vuorokauden ikäinen, ekan aikana se söi ihan mahottomasti, painoa tuli lisää 45g, kun isossa pentueessa ja vissiin muutoinkin, on ihan normia sekin, et painot laskee ekan vuorokauden aikana. Toisen vrk:n aikana painoa oli tullut vähemmän, eli 25g. Mut lisää on tullut kumminkin. Sen jälkeen kun klinikalla pentu annettiin emolle, ei mun ole kertaakaan tarvinnut koskea siihen, muuta kuin uteliaisuuttani ja ihaillakseni sitä. Eli on itse selvinnyt ja vaikuttaakin olevan ihan tyytyväinen, ei huuda ylimääriä; syö ja nukkuu. Huoneen lämpöä nostin 26:een, koska on yksin, sillä ei ole sisaruksia lämmittämässä. Kun pentuja normisti on enempi, nehän pieninä hakeutuvat toisiinsa kiinni yhteen rykelmään, jotta pysyvät lämpiminä. Tällähän ei nyt ole se mahdollista. Ainakin näyttää, et tuo 26 astetta olis riittävä, kun Iska poistuu, ei pennulla tunnu olevan kiire minnekään, välillä se nukkuukin Iskan kyljestä vähän irrallaan. Pari viikkoa pennuilla on kriittistä aikaa, et vielä en hehkuta, mut nyt vaikuttaa, että ei hätää, mut koskaan ei tiedä...

Nyt ollaan jo menetyksistä selvitty ja uudet tuulet puhaltaa. Suunnittelen Iskalle uudestaan pentuetta nyt keväällä, kunhan sillä alkaisi juoksu. Eläinlääkärin tarkastuksessa käytiin taas. Iska on edelleen vahvassa kunnossa. Eihän se ole ollutkaan mikään pentukone ja tuo kolmen pentueen odotus ei sitä rasittanut yhtään - imetysaikaa ei sillä oikeastaan ollutkaan, se yks pentu eli vain 12 päivää.

Tietysti, nyt on eri uros valikoituna, kun luultavasti aiemmassa ei vaan yhdistelmän geenit sopineet keskenään. Kummallakin vanhemmalla kun on ihan onnistuneitakin pentueita ennestään. Juoksua siis Iskalle odotan, nyt ei vaan voi tietää, milloin se alkaa.

Olen siirtänyt Iskan 3 viikkoa sitten raakaruokinnalle, pidän sitä kumminkin terveellisempänä kuin teollisia ruokia. Vaikka Iskalla ei niistä koskaan mitään ongelmia ollutkaan, ei eri merkkisistäkään ruuista ja tosi energinen ja hyväkuntoinen se on ollut aina. Pentueen, jos sellainen tulee, tietysti ruokin pääasiassa kuivamuonalla, jotta monipuolisuus ja oikeat kalkki-fosforisuhteet olis taattua sitten. Ja kun pennunostajat saattaa ruokkia mieluiten kuivaruualla, pentujen tarvii olla siihen tottuneita. Mun pakastimesta löytyy broiskun siipiä ja sydämiä, sikanautajauhelihaa, karitsaa, lohta, naudan rustoluita, possun palalihaa ja valikoimaan tulee vielä ainakin naudan mahaa ja hevosen lihaa. Maksa puuttuu tästä alkuun lähdöstä, sitä saanee sen vähäisen tarvittavan vaikka marketista. Ruokavalioon kuuluu myös kasvissose, pieni määrä viljatuotteita kuituineen eli lähinnä näkkäriä sekä purkki viiliä iltaisin. Eiköhän näillä ainakin alkuun pääse, pakastin ainakin on aikas täysi. Iska syö myös ruuan joukossa ravintoainelisää ikänsä takia.

Tänään pentu; tuleva Kamuteams Dirty Harry 4 vuorokautta. Ehkä tää onkin ihan kunnossa oleva. Syö hyvin ja nukkuu tyytyväisenä ja näyttää se jo olevan vankistunutkin. Maitoa ainakin riittää, kun yksinäinen on, kukaan ei tuupi pois tissiltäkään. Vatsa on pullollaan maitoa.

Iska vaikuttaa jo hyvin palautuneelta. Sille kyllä tuli rasitusta ihan liikaa juuri pentunsa saaneena. Muutoinkin, kun onhan se jo iäkkäämpi koira. Nartunhan tulisi saada olla rauhassa hoitaa pentunsa, eikä nämä mun nartut kumminkaan pidä siitä, että edes mä kosken pentuihin kun ne ovat vielä pieniä, saatikka sitten että joudun sitä tekemään toistuvasti. Lisäksi ne välittää pennuistaan tosissaan ja siten huolikin on suuri jos pennuilla on hätää. Nyt joutusin tosi paljon häiriköimään sitä, kun niin se meni et yksi ongelma johti toiseen. Huh sentään, ei tekis mieli ihan heti tehdä pentuja uudestaan. Mut, nyt alan uskoa, että ehkä tästä selvitään, tai siis Iska ja pentu selviää. Jos nartulle tulee liikaa henkistä kuormaa se voi vaikka hylätä tai peräti listiä pentunsa, mutta onneksi Iska taisi kestää kuitenkin kaiken kuorman.